Lainaa 19 vuotiaalle - hae pikavippi 19v ilman vakuuksia tai takaajia

Miten 19-vuotias voi välttää lainaamisen sudenkuopat?

Lainaaminen 19-vuotiaana on yleistynyt paljon.

Nuorena rahaa on monesti vähän, eikä ole mitenkään epätavallista, että rahaa joutuu välistä jopa lainaamaan. Kaikista parasta tietenkin on, jos rahaa voi lainata omilta vanhemmilta tai luotettavilta ystäviltä. Kaikilla tätä mahdollisuutta ei kuitenkaan ole, jolloin pitää miettiä muita vaihtoehtoja.

Monesti rahantarve ei ole kuitenkaan suuren suuri, jolloin lainavaihtoja ei ole kovinkaan paljon, sillä harvat tahot myöntävät lainaa 19-vuotiaalle. Tällöin järkeväksi vaihtoehdoksi jää oikeastaan ainoastaan pikalaina.

Pikavippi 19v:lle on erittäin hyvä lainavaihtoehto akuutissa rahapulassa, sillä tämän ikäinen harvoin tarvitsee muutamaa sataa euroa enempää lainaa. Pikavipit ovat perinteisesti nimenomaan pieniä lainoja, jotka maksetaan takaisin melko nopeasti. Sen vuoksi ne ovat hyviä silloin, kun lainantarve on pienehkö. Vaikka muutama sata euroa ei olekaan mikään järjettömän iso summa, vähävaraiselle nuorelle tämän suuruinen laina voi olla todellinen pelastus.


Onko lainan ottaminen 19-vuotiaana riskialtista?Monet yritykset myöntävät lainaa 19 vuotiaalle

Pikavipit ovat yleisesti ottaen turvallinen lainamuoto ja suurin osa 19-vuotiaistakin asiakkaista pystyy maksamaan lainansa kunnialla takaisin. Kuitenkin joillekin pikavipin ottamisesta saattaa aiheutua hankaluuksia, jotka saattavat johtaa lopulta jopa maksuhäiriömerkintään ja luottotietojen menetykseen. Tämä on kuitenkin melko harvinaista ja johtuu usein siitä, että lainaa on otettu harkitsematta. Sen vuoksi pikavippiä ottaessa pitääkin aina muistaa toimia suunnitelmallisesti sekä varmistaa se, että omat tulot mahdollistavat lainan takaisinmaksun.

Jotkut pikavippifirmat eivät edes myönnä lainaa 19-vuotiaalle, sillä ne katsovat, että näin nuorien aikuisten takaisinmaksukyky ei yleisesti ottaen ole yhtä hyvä kuin hieman vanhemmilla. Tämä on melko ikävää vastuullisten nuorten kannalta, mutta onneksi monet firmat myöntävät kuitenkin 500 euron pikavippejä myös tämän ikäisille. Vastuullinen lainanotto ei nimittäin ole iästä, vaan yksilöstä kiinni.


Mitä 19-vuotiaan pitää miettiä ennen lainanottoa?

Ennen lainanottoa on hyvä käydä konkreettisesti läpi se, miten lainan tulee maksamaan pois. Missään nimessä pikavippiä ei tule ottaa, jos lainantakaisinmaksu näyttää epävarmalta. Tällöin on vain pakko yrittää keksiä joku muu keino selvitä rahantarpeesta, sillä laina 19-vuotiaana on huono yhdistelmä silloin, jos rahaa maksaa laina takaisin ei löydy.

Jos sen sijaan lainan kuittaaminen ei näytä tuottavan ongelmia vaikka ikää on vasta 19v, on lainanotto vakaalla pohjalla. Tällöin on jopa usein parempi päätös ottaa lainaa 19 vuotiaana, kuin kärvistellä rahapulassa, vaikka lainasta toki pitää jonkin verran maksaakin sitä tarjoavalle firmalle. Jos tämä ei kuitenkaan haittaa, ei pikavipin ottamisessa silloin, kun lainaa kipeästi tarvitsee, ole mitään väärää. Päinvastoin, harkittu lainan hakeminen voi helpottaa elämää huomattavasti. Joskus elämässä nimittäin vain saattaa eteen tulla rahallisesti tiukempia kuukausia, vaikka kuinka olisi vastuullinen taloudenpitäjä.


Mistä laina 19 vuotiaalle kannattaa ottaa?

Pikavippifirmoja valvotaan tarkasti lainsäädännön avulla ja useat lainapaikat tarjoavat luottoa 19-vuotiaalle. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikki Suomessa toimivat pikavippiyritykset ovat asiakkaille turvallisia. Silti kannattaa pitää silmällä hintatasoa, sillä lainan kokonaishinta vaihtelee paikasta riippuen. Hintaerot voivat olla melko merkittäviäkin, etenkin isompien lainojen kohdalla, joten lainojen vertailuihin kannattaa käyttää aikaa. Lainasta ei mielellään nimittäin maksa enempää kuin on pakko.

Kannattaa myös muistaa, että jotkut paikat tarjoavat mahdollisuutta ottaa ensimmäinen laina ilman kuluja 19-vuotiaalle. Jos näitä tarjouksia ei vielä ole käyttänyt, niitä kannattaa harkita vakavasti, sillä ilmainen laina on luonnollisesti aina paras laina. Mihin lainapaikkaan päätykin, tärkeintä on tutustua huolellisesti kyseisen paikan lainaehtoihin sekä ymmärtää, mihin sitoutuu. Kun tekee tämän, on lainan ottaminen paljon riskittömämpää.


Mitä, jos lainan takaisinmaksussa tulee vaikeuksia?

Joskus voi käydä niinkin, että hyvästä ennakkosuunnittelusta huolimatta lainan takaisinmaksu ei suju niin kuin toivoisi. Elämä voi nimittäin joskus olla yllätyksellistä, eikä aina hyvässä mielessä. Tarkasta lainanmaksusuunnitelmasta huolimatta esimerkiksi iso yllätyslasku voi romuttaa suunnitelmat. Tällöin on erittäin tärkeää toimia nopeasti. Missään tapauksessa pikavipin eräpäivää ei kannata vain jättää huomiotta, vaan ottaa yhteyttä luottoyritykseen ja yrittää sopia uutta maksuaikataulua.

Toisin kuin joskus saatetaan kuvitella, kaikki rahoituslaitokset ovat halukkaita neuvottelemaan lainanehdoista, jos asiakkaalla on takaisinmaksuvaikeuksia. Ei ole kummankaan osapuolen etu, jos lainat menevät perintään. Toki eräpäivän lykkäämisestä voi joutua maksamaan hieman ekstraa, mutta se on silti huomattavasti parempi vaihtoehto, kuin lainan meneminen perintään. Jos lainanmaksussa siis tulee ongelmia, ota heti rohkeasti yhteys luottoyritykseen.


Onko nuorena lainanotto riskialttiimpaa kuin vanhempana?Pikavippi 19v nuorelle onnistuu kätevästi

19 vuotiaalle lainaa myöntävä luottoyritys saattaa epäillä näin nuoren maksukykyä. Tämän vuoksihan joidenkin firmojen ikäraja lainanmyöntämiselle saattaa olla hyvinkin korkea. Lainan oton riskialttius ei kuitenkaan ole iästä kiinni. Suurin osa lainanottajista hoitaa lainansa pois ilman mitään vaikeuksia. Suurin riski lainanotossa syntyy silloin, jos lainaa ottaa yli oman maksukykynsä. Etenkin vaarallista on ottaa pikavippejä monesta eri paikasta. Pääsääntöisesti suositellaan, että pikavippejä ei olisi enempää kuin yksi kerrallaan, sillä pienistä puroista kertyy helposti iso virta - eli uusia lainoja ei kannata ottaa.

Ikä kuitenkaan ei suoraan vaikuta mitenkään lainanoton riskeihin. Nuoren ei tarvitse kammoksua lainanottoa. Kunhan lainan oton hoitaa järkevästi ja etukäteen varmistaa millaiseen lainaan on varaa 19-vuotiaana, ei pitäisi olla mitään hätää.


Sisällysluettelo

Viimeksi muokattu: